22.2.2008

Bileet

Tiistai-iltana siis kävin ensimmäisissä bileissä ja sitä ennen etkoilla eräässä toisessa opiskelija-asuntolassa. Etkoilla oli ihan kivaa, mutta bileissä oli noin tuhat henkeä, joten joka paikkaan sai jonottaa. Narikkaan taisin odottaa puolisen tuntia (siis sisälle mentäessä), ja meinasi tulla ahtaanpaikan kammo. Ihmiset vain työnsivät toisiaan eteenpäin ja sitten narikkaluukulla olikin jo oikein tukalat oltavat. Mutta hengissä sieltä kuitenkin selvittiin, vaikka muutaman muun vaihtarin kanssa lähdettiinkin jo yhden maissa pois (kun oli vähän tylsää...). Paluumatka olikin melkein illan parasta antia, kun poikkesimme dönerille matkalla ja kävelimme porukassa kotiin. Tai siis muut jatkoivat vielä eteenpäin omalle asuntolalleen, mutta olivat niin kilttejä, että kiersivät minun asuntolani kautta, ettei minun tarvinnut yksin kävellä. Mutta joo, ei ollut ehkä ihan mun juttu noi bileet. Se vaan harmittaa, kun en halua joka ilta bilettää, niin sitten jään kaikesta muustakin ulkopuolelle. :( Mielelläni lähtisin vaikka pubiin istumaan, syömään, elokuviin, retkille lähikaupunkeihin tai muuten vain viettämään aikaa, mutta ne bileet vaan on sellaisia, joita en koko ajan jaksa. Pitää varmaan sitten nyt alkaa kuitenkin bileisiin osallistumaan, vaikka en välttämättä haluaisikaan, että pysyisin edes jotenkin "piireissä"...

Jotain pientä olen sentään välillä neulonutkin, mutta niistä lisää sitten kun valmistuvat. Mukavaa viikonloppua!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuo opiskelijoiden biletystarve on kyllä valtava, ainakin kun on kavereita kuunnellut. Olenkin miettinyt sitä, että jos syksyllä pääsisin opiskelemaan, niin kuinkakohan pahasti joutuisi piirien ulkopuolelle, kun olisi se muita vanhempi, bileisiin osallistumaton yksilö...pelottavaa. Mutta kyllä noille retkille ja muihin yhteisiin juttuihin osallistumalla varmasti aika hyvin mukana pysyy, luulisin... =) Ihna kyllä katsella noita jo niin paljon keväisempiä kuvia saksasta. =)

Kristiina kirjoitti...

Kyllähän se vähän on niin, että varsinkin nuoremmat opiskelijat haluavat bilettää. Suomessa ollessani se ei niin haitannut minua, vaikken osallistunutkaan siellä, vaan mieluummin kävin sitten ystävien kesken ulkona syömässä tai baarissa kuin opiskelijabileissä. Täällä se jotenkin korostuu enemmän, kun ei ole muita kontakteja kuin muut vaihtarit ja muutamat saksalaiset opiskelijat. Eli jos jää siitä porukasta ulkopuolelle, niin sitten on vähän kaikesta ulkona...

No, tänään olen kuitenkin sitten menossa Semester opening partyyn, jotka pidetään yhdessä opiskelija-asuntolassa. Lähden sinne ihan avoimin mielin, tapamaan muita vaihtareita, ja kyllähän sieltä aina kotiin pääsee, jos siltä rupeaa tuntumaan. :)

Pitää yrittää sitten kuvailla täällä lisää, niin saat lisää katseltavaa! :) Mutta tosiaan täällä on paljon keväisempää kuin Suomessa - eihän täällä ole luntakaan ollut yhtään ja tänään olikin jo lämmintä, vaikka tuulikin aika lailla.