17.6.2009

Kerä poikineen...

Tänään pyörähdin kaupungilla lankakaupoilla: Karkasi vähän mopo käsistä, mutta on näille kaikille (ja kymmenelle Alaska-kerien kaverille...) ainakin jonkinasteisia suunnitelmia olemassa. :) Alaskat muuntautuvat villapaidaksi, Tovet on tossuja varten (mites on M, kelpaisko tummanharmaat? Siis jos ei puhuta mitään sitten siitä aikataulusta...), Paris muuntuu tiskirätiksi joskus ja sukkalankaa sekä puikkojahan nyt aina tarvitsee. Saalis on peräisin siis Titityystä, Pikkulinnasta ja Poppelista. Heh, kiersin sitten melkein kaikki kaupungin lankakaupat kerralla. Ja taisin myös uusia IK:n tilaukseni pariksi vuodeksi eteenpäin. Mutta sitähän ei lasketa? ;) No, tähän shoppailuun oli myös syynsä, sillä eilen selvisi, että heinäkuun alusta pääsen töihin. :) Tosin kyseessä on vain 4 kuukauden pätkä, mutta tällaisena aikana voi olla iloinen, jos edes jotain työtä saa.

Muutakin tosi ihanaa on luvassa, sillä huomenna suuntailen ystävien kanssa viettämään juhannusta mökille Savon suunnalle. Parasta seuraa, grillailua, sopivasti hyviä juomia, pelejä, saunomista, paljua ja ehkä myös juhannustanssit ohjelmassa. Siinäpä meidän reseptimme rentouttavaan juhannuksen viettoon. Näin tahdonkin toivottaa kaikille oikein hyvää juhannusta! :)

16.6.2009

Päättäjäiset

Eilen illalla olin taloustieteiden tiedekunnan lukuvuoden päätöstilaisuudessa, jossa jaettiin lukuvuoden aikana valmistuneille kauppatieteiden maistereille ekonomin arvon osoittavat todistukset eli nyt voin sitten ihan virallisestikin käyttää myös ekonomin nimikettä. :) Tilaisuus pidettiin Vesilinnassa Harjulla, josta olisi ollut paremmalla ilmalla hienot näkymät. Ohjelmassa oli dekaanin puhe, todistusten jako sekä ruokailu. Tilaisuus oli hieno ele tiedekunnalta, sillä mitään valmistujaisia tai todistustenjakotilaisuutta ei ole tutkintotodistusten tiimoilta, vaan itsekin joulukuussa kävin vain hakemassa oman todistukseni yliopistolta. Toki tänä keväänä olisi ollut mahdollisuus osallistua myös promootioon, mutta se jäi itseltäni väliin. No, ehkä jos joskus jatkan opiskeluja ja teen väitöskirjan, niin sitten sen jälkeen osallistun siihenkin. ;) Täytyy kyllä sanoa, että tuo tohtoriksi opiskelu on hyvin epätodennäköistä, mutta sen verran on jo elämänkokemusta kertynyt, ettei koskaan pidä sanoa "ei koskaan"... eihän sitä tiedä, jos joskus mieli muuttuu tuonkin asian suhteen. Elämä kuljettaa, eikä kaikkea voi (eikä kannata) suunnitella etukäteen. :)

15.6.2009

Rise and Shine

Jotain tällaista valmistui lauantaina...
...kokonaisuudessaan ne siis näyttävät tältä:

Malli: Rise and Shine Socks by Mari Muinonen (Ravlink)

Lanka: BC Garn Sock Wool (väri 03) noin 70 g (? edelleenkään ei ole sitä vaakaa...)

Puikot: 2,25 mm KnitPicks Harmonyt

Muuta: Ohjeesta tykkäsin, kantapään jälkeinen tavallisesta poikkeava kavennus oli kiva neuloa ja sukka istuu hyvin jalkaan. Neuloin silmukoiden käännöt ilman apupuikkoa, opettelin sen taidon tässä projektissa. Kätevää! :) Alla vielä lähikuvaa jalkapohjan kavennuksesta:
Nämä sukat olivatkin puikoilla tosi kauan, jo tammikuun viimeisinä päivinä näitä aloittelin... Vissiin ollut liian monta projektia yhtä aikaa kesken, kun en aiemmin saanut valmiiksi? ;) Kivaa viikonalkua!

13.6.2009

Kesäkassi

Ompelukärpänen puraisi torstaina ja sen tuloksena syntyi kesäkassi:Kassin kankaat ostin jo viime kesänä, mutta toteutus sitten kesti vähän suunniteltua pidempään... Tein kassista ison, ja sinne mahtuukin paljon tavaraa, esimerkiksi puolentoista litran pullo menee tuonne ihan kevyesti. :) Hihna on sen pituinen, että sen voi laittaa joko vain toiselle olkapäälle tai sitten pään yli ristiin. Kuvassa hihna on vedetty pään yli. Koska tein kassista niin ison, myös hihnakin on leveä, jotta se ei painaisi pahasti kassia kannettaessa. Vetoketjun halusin myös, jottei mukana olevat tavarat tipu kyydistä.
Mitäs sitten kassin sisältä löytyy? Ompelin aina niin tarpeelliset lokerot kännykälle, kameralle ja vaikkapa aurinkolaseille. Ja huolitellumpi ilme syntyi vuorituksella.

Yksityiskohtana renksu avaimia varten, lukkosysteemin sain mainos-avainketjusta (tai mitä lieneekään nimeltään ne muutamia vuosia sitten jaossa olleet hässäkät, joihin voi laittaa avaimet kaulaan killumaan?). Tulipahan hyötykäyttöön sekin. :)
Yllättävän kivutonta kassin ompeleminen oli, kaikkinensa kassin tekoon meni aikaa noin 4,5 tuntia (käsittäen suunnittelun, kankaiden silityksen ja leikkaamisen sekä ompelun). Tykkään kassista, tuon voisi ottaa vaikkapa rantakassiksi (joko koti-Suomessa tai kauempana maailmalla, menee matkalaukussa pieneen tilaan). Eilisiltaisella tanssireissulla testasin kassia ja hyvin mahtui mm. vaihtokengät ja muut tykötarpeet, eikä avainta tarvinnut kotiin tullessa etsiä. :)
Kassissa pilkottaa myös edennyt kesäsukka, eka sukka on vähän yli kantapään menossa. Nyt on vaan niin monta neuletta tulilla, ettei tiedä mihin keskittyisin. ;) Kivaa viikonlopun jatkoa!

10.6.2009

The Kirja!

Pitkällisen odottelun (pari kuukautta tilaamisesta...) jälkeen eilen kolisi postiluukku ja nyt minullakin on The Kirja!Eli kyseessähän on siis Cookie A:n uusi sukkakirja Sock Innovation. Tykästyin kirjaan kovin, vaikken vielä ole lukenutkaan alun suunnitteluosiota, niin lopun mallit olivat toinen toistaan mielenkiintoisempia. Hienoa, että suunnittelija jakaa omia ajatuksiaan suunnitteluprosessista. Täytyy kyllä myöntää, että ehkä en ihan heti itse ala soveltamaan neuvoja käytäntöön, mutta on silti kiva ymmärtää suunnitteluun kuuluvia juttuja. Ravelryn jonokin kasvoi heti muutamalla mallilla ja eilen lähti ensimmäiset sukat puikoille.
Tulossa on siis Kai-Meit (Ravelry-linkki) ShibuiKnits Sockista. Keriessäni vyyhtejä koin pienimuotoisen järkytyksen - ensimmäisessä vyyhdissä oli kolme (3!) solmua! Tosin toisessa vyyhdissä ei onneksi ollut yhtään. Onko muille sattunut tämän langan kohdalla samanlaista? Vai onko minulle osunut maanantai-vyyhti? Olettaisin, ettei tuo nyt ihan normaalia kuitenkaan ole... toivon ainakin niin. Lankaa on kyllä ihana neuloa ja neulos oikein mukavan tuntuista. Aloitin neulomisen oman mielenrauhani vuoksi siitä vyyhdistä, jossa ei niitä solmuja ollut. Mutta eipä noista ainakaan nyt sitten samanlaisia sukkia saa millään, koska toisessa kerässä kolmessa kohtaa valkoinen osuus lyhenee jonkun verran solmun takia. Ja se "turha" työ, mikä aiheutuu ylimääräisten lankojen päättelystä, ärsyttää jo etukäteen... :/

Ehkäpä seuraavan kerran minulla on jo jotain valmistunuttakin esiteltävänä, ainakin yhdet ikuisuus-sukat olisivat vain pientä puserrusta vaille valmiit... :) Poikkeuksellisesti minulla onkin nyt kolmet sukat puikoilla (niiden kaikkien muiden keskeneräisten lisäksi). Milloinkahan saisin noita melkein ufoutuneita äidin säärystimiä ja sliparia edistettyä?? Mutta kun ois niin paljon kaikkea muuta kivempaa neulottavaa... ja niin paljon kaikkia ohjeita, joita haluaisin aloittaa! :D Kivaa päivänjatkoa kaikille!