17.6.2009

Kerä poikineen...

Tänään pyörähdin kaupungilla lankakaupoilla: Karkasi vähän mopo käsistä, mutta on näille kaikille (ja kymmenelle Alaska-kerien kaverille...) ainakin jonkinasteisia suunnitelmia olemassa. :) Alaskat muuntautuvat villapaidaksi, Tovet on tossuja varten (mites on M, kelpaisko tummanharmaat? Siis jos ei puhuta mitään sitten siitä aikataulusta...), Paris muuntuu tiskirätiksi joskus ja sukkalankaa sekä puikkojahan nyt aina tarvitsee. Saalis on peräisin siis Titityystä, Pikkulinnasta ja Poppelista. Heh, kiersin sitten melkein kaikki kaupungin lankakaupat kerralla. Ja taisin myös uusia IK:n tilaukseni pariksi vuodeksi eteenpäin. Mutta sitähän ei lasketa? ;) No, tähän shoppailuun oli myös syynsä, sillä eilen selvisi, että heinäkuun alusta pääsen töihin. :) Tosin kyseessä on vain 4 kuukauden pätkä, mutta tällaisena aikana voi olla iloinen, jos edes jotain työtä saa.

Muutakin tosi ihanaa on luvassa, sillä huomenna suuntailen ystävien kanssa viettämään juhannusta mökille Savon suunnalle. Parasta seuraa, grillailua, sopivasti hyviä juomia, pelejä, saunomista, paljua ja ehkä myös juhannustanssit ohjelmassa. Siinäpä meidän reseptimme rentouttavaan juhannuksen viettoon. Näin tahdonkin toivottaa kaikille oikein hyvää juhannusta! :)

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Peukku tummanharmaalle!

M

Muutama tunti vielä, ja sit mennään... :) Jei!

Kristiina kirjoitti...

M, mä arvelinkin, että se varmaan kelpais... ;) Lähtökuopissa jo täällä odottelen!

hillanen kirjoitti...

Hyvää juhannusta sinullekin. :) Ihania nuo sukkalangat.

Näppi kirjoitti...

Ihania lankoja oot löytäny. Mä missasin tarkotuksella nuo kanta-asiakaspäivät. Lankaa on jonku verran, eikä niitäkään ehi neulomaan. "Pakko" satsata nyt enemmän tuohon uuteen kottiin. Sisustus jne...

Kristiina kirjoitti...

Hillanen ja Näppi: Ihania lankoja tosiaan - vaikka kyllä mullakin jo ihan riittävän iso varasto olis ollut ilman noitakin... ;) Ja taas on tulossa lisää - Ilua tällä kertaa.

Mari kirjoitti...

Kauniin värisiä lankoja :)

Kristiina kirjoitti...

Mari:Kiitos, tykkään itsekin! :)