Muutama tunti sitten sain soiton isältäni, ja hän kertoi suruviestin: mummoni oli kuollut tänä aamuna. Ikää hänelle ehti kertyä kunnioitettavat 87 vuotta ja hän oli viimeinen elossa ollut isovanhempani. Surussani minua lohduttaa se, että hän sai asua kotonaan loppuun asti, eikä joutunut vanhainkotiin tai sairaalaan (koska ei olisi itse sinne halunnut), vaikka dementoitunut olikin. Myös tietoisuus siitä, että ukkini kuolinvuoteellaan (vuonna 1999) esittämä toive siitä, että mummo saisi asua heidän asunnossaan niin pitkään kuin vain kykenee, toteutui, helpottaa minua. Hautajaisten ajankohtaa ei ole vielä päätetty, mutta toukokuussa ne todennäköisesti pidetään. Eli minulle tulee ylimääräinen reissu Suomeen muutaman viikon päästä, sillä haluan olla mukana hautajaisissa.
Kaikesta huolimatta olen huomenna lähdössä Müncheniin, koska junalippuni käyvät vain niihin määrättyihin juniin, mitkä määrittelin ostaessani liput. Mielialani ei tosin ole kovin korkealla, mutta pitää yrittää silti nauttia reissusta. Ja en kuitenkaan pystyisi mitään täältä Saksasta käsin tekemään, joten sama lähteäkin, kun on kaikki varattuna. The life goes on.
4 kommenttia:
Osanottoni!
Otan osaa.
Lämmin osanottoni.
Kiitos teille kaikille osanotosta!
Lähetä kommentti