31.5.2009

Karhunvatukka-sukat

Iltaa sairastuvalta... keskiviikosta asti olen sairastanut flunssaa ja kökkinyt kotona koko kauniin viikonlopun. :( Lavalle olisi tehnyt mieli tanssimaan, mutta minkäs teet, kun aina iltaisin nostaa kuumetta. Saa nähdä joko tämä olisi jo kuumeeton ilta. Tauti ei ole ollut kovin paha, joten sentään olen jaksanut makoilla sohvalla telkun ja leffojen parissa ja välillä olen neulonutkin. Tällaiset perus-tavis-sileät-sukat valmistuivat toissapäivänä.
Ohje: takaraivosta kiskaistu, 64 s, vähän alkuun ribbiä, muuten sileää, tiimalasi-kantapää ja nauhakavennus (onkohan tuo sen niminen? No joku peruskavennus kuitenkin...).
Koko: yllättäen omaan jalkaan sopivat ;)
Lanka: Schoppel-Wollen Zauberball vajaa kerä (noin 70 g?) värissä Brombeeren (karhunvatukka)
Puikot: taisivat olla 2,5 mm Knit Picks Harmonyt
Muuta: Langan neulottavuus oli minulle vähän pettymys, lanka meni tosi helposti pahalle kierteelle (siansikkaralle...) ja koko ajan sai olla tosi tarkkana, että koko säie lähti puikolle mukaan eikä vain osa siitä. Neulepinta on kyllä ihan mukavan tuntuista valmiina ja lanka kerällä pehmeää. Sisäistä pikku perfektionistia häiritsee se, ettei kerästä olisi saanut edes yrittämällä (tosin tällä kertaa en edes jaksaksanut yrittää) kahta samanlaista sukkaa, koska värijuoksut eivät menneet ihan samoilla jaksotuksilla koko kerässä... Mutta kyllä nämä sukat silti käyttöön tulee, nytkin ovat jalassa. :)
Koska sain yhdet sukat valmiiksi, aloitin eilen kesäsukat:
Lankana Ilun puuvillasukkalanka "Hiljaisten miesten baari". Aikani katselin vyyhteä hyllyssäni, ja nyt se pääsi neuloutumaan. :) Vielä en oikein tiedä tykkäänkö langan ja mallin yhdistelmästä vai en... No, ehkä tikuttelen loppuun ja katson sitten mitä mieltä olen. ;) Muutakin hyppäsi puikoille tänään, mutta siitä joku toinen kerta lisää. Nyt takaisin sohvalle...

8 kommenttia:

Eila kirjoitti...

Kaunista sukkalankaa tuo karhunvatukan värinen, kivat sukat tuli.
Paranemisiin!

Kristiina kirjoitti...

Kiitos Eila! Sukat on kivat jalassa ja olokin on jo parempi kuin viikonloppuna. :)

Näppi kirjoitti...

Kauniit sukat, väri on jotenki mua lähellä. Kiva kuulla mielipiteitä zauberballista, ku oon meinannu ostaa sitä. Ehkä ostaminen siirtyy nyt tulevaisuuteen.
Parane pian.

Kristiina kirjoitti...

Kiitos Näppi! Itse koin tosiaan vähän hankalaksi langan neulomisen, mutta voi olla, ettei kaikki koe sitä samoin... Lopputulos on kuitenkin ihan ok. :)

Makepeace75 kirjoitti...

Pikaista paranemista sinne! Mullakin on Zauberia varastossa monta kerää, vielä eivät ole päässeet puikoille asti. Kauniit sukat, sekä valmistuneet että alku. :o)

Kristiina kirjoitti...

Makepeace: Kiitos, kyllä täällä paremmin jo voidaan ja sukatkin ovat olleet tiiviissä käytössä, hyvin toimii. :)

Taija K kirjoitti...

Heh, ilmankos tunnistin En Pointet, kun olet juuri itsekin tehnyt ;o)

Kristiina kirjoitti...

Taija: Kyllähän ne sun kuvassasi kovinkin tutuille näyttivät! ;)