21.1.2009

Avautumista...

Voi argh! Pitää tännekin avautua, kun hermot ovat olleet kireällä tänään... Jos et jaksa lukea valivali-osuutta, hyppää seuraavaan kappaleeseen. ;) Aiheena on siis auto. Tai oikeastaan autokorjaamo. Mä sitten inhoan käyttää autoa huollossa, koska siellä aina tuntee itsensä ihan idiootiksi eikä voi ikinä tietää miten paljon siellä vedätetään tyhmää_naista. No niin, tänään siis kävin kaupungilla, ja sieltä lähtiessäni laturin merkkivalo alkoi palaa. Tietenkin sitten heti soittelin äidin miehelle (jonka entisellä autolla satun ajamaan), ja kysyin ajanko heti korjaamolle vai mitä teen. Ohjeena tuli, että varmempi mennä, ja kysyä sieltä mielipidettä, pitääkö jotain remppaa ruveta tekemään. Matkalla merkkivalo jo sitten ehti sammuakin, mutta jatkoin uusintapuhelun jälkeen kuitenkin huoltoon. Siellä sitten testasivat, toimiiko laturi. Silloin toimi, mutta tuomio oli, että laturi pitää vaihtaa silti. No, eihän mulla siihen paljon vastaansanomista ollut, kun itse en autojen päälle mitään ymmärrä. Auto siis jäi huoltoon ja jouduin kävelemään kotiin. Hinta oli valmiiksi jo ihan suolainen, mutta se vielä pompsahti reilut 20 % ylemmäs... täytyy sanoa, että en todellakaan ollut tyytyväinen asiaan ja sanoin sen myös hakiessani auton. Siinä sitten kolme huollon henkilökuntaan kuuluvaa miestä aloitti kunnon teatterin siitä, miten kalliita nuo laturit ovat ja miten ko. malliin on viisi erilaista laturia ja mistään ei voi etukäteen tietää, mikä siihen sattuu käymään - ja antoivat ihan kokonaiset 3 (kolme) euroa alennusta! Kylläpä lämmitti mieltä siinä vaiheessa... Tämä oli toinen kerta, kun ko. autohuollossa asioin ja molemmilla kerroilla on sattunut sählinkiä, sovitut asiat ei ole pitäneet. Viimeksi autoon oli asennettu vääränlainen tuulilasi (siis ei sellainen, minkä tilasin, vaan erilainen). Ja senkin sitten sain selville vasta kun olin jo laskun maksanut ja lähdössä pois... sentään laskulla oli kuitenkin asennetun lasin hinta (joka siis oli halvempi kuin tilaamani), mutta en edes mitään pahoitteluja virheestä saanut. Eli eipä kyllä ihmeemmin kiinnosta asioida autohuolloissa... No, se siitä, laturi on nyt vaihdettu ja toivottavasti toimii taas normaalisti. Nyt sentään verenpaine on jo taas normitasolla. :)

Jos mennään vähän kivempiin asioihin, niin neuleet ovat edenneet! Viimeistelykeiju saisi kyllä tulla käymään täällä... Rinsessa-kauluri on valmis muuten, mutta päättely ja napit puuttuvat. Ja kuvaus tietysti. Eilen illalla sain myös valmiiksi huivin, ja se pitäisi pingottaa sekä kuvata. Ja se yksi kietaisuneuletakki odottelee edelleen saumojen ompelua... Eli luvassa joskus (lähi)tulevaisuudessa myös valmistuneiden neuleiden esittelyä! :) Äiti vähän vihjaili, että musta liivi olisi kiva, joten joutunen viikonloppuna hänen kanssaan vähän katselemaan malleja ja lankoja... onneksi ei sentään mistään tiukasta aikataulusta ole kyse. :) Ja tänään postiluukusta tipahti uusin VK/DK, sitä en ole vielä autohärdellin vuoksi ehtinyt selailemaan, mutta eiköhän sekin asia pikapuoliin korjaannu.

Tähän loppuun voisinkin laittaa kuvan viikonloppuna ystäviltäni valmistumislahjaksi saamastani kaulakorusta: Se on ihana! :) Kyllä tytöt taas hemmottelivat minua! <3 Kivaa keskiviikkoiltaa kaikille!

7 kommenttia:

Makepeace75 kirjoitti...

Kaunis koru. :o)

Tietyissä korjaamoissa on raivostuttavaa asioida naisena. Aikoinaan kävimme Rellun kanssa Biliassa, mutta joka kerta meni herne nenään, kun minua kohdeltiin kuin ilmaa! Minun autoni, minun rahani, minä kerroin mitä halusin tehtävän -ja J:lle puhuttiin minun pääni yli. Grrr! Lopetimme siellä käymisen.

Kristiina kirjoitti...

Koru on tosiaan kaunis, mutta samalla yksinkertainen ja käyttöön tulee varmasti!

Täytyy kyllä sanoa, etten muista kuulleeni kenenkään (etenkään naisen) kehuneen saaneensa hyvää palvelua autokorjaamoista... no, voipi olla, että seuraavan kerran kun tarvitsen käyttää autoa huollossa, valitsen jonkun toisen korjaamon. Asiakas äänestää jaloillaan ja lompakollaan, eikös vaan? :)

Anonyymi kirjoitti...

Minun ei onneksi autoa tarvitse korjaamolle viedä, mutta katsastus on jäänyt minun harteilleni. Inhoan sitä syvästi lähinnä sen takia, että se katsastusmies (joka on muuten joka vuosi sama, vaikka niitä on siellä töissä vaikka kuinka monta) kuvittelee minun tietävän jotain autoista ja selittää aina ummet ja lammet. Minä nyökyttelen sujuvasti ja toivon, että se kirjoittaa tarpeeksi selkeästi puutteet siihen paperiin, että voin näyttää sen isälleni/miehelleni.

Kristiina kirjoitti...

Mun täytyy myöntää, että mä puolestani en ole koskaan itse käyttänyt autoa katsastuksessa... vajaan kaksi vuotta mulla on ollut auto käytössä ja viime vuonna olin vaihdossa sen katsastuksen aikaan, joten äidin mies hoiti homman silloin (ja aiemmin ex-mies hoiti auton katsastamisen). Nyt olis tässä toukokuulle asti aikaa katsastaa auto... :)

Anonyymi kirjoitti...

Kauniin korun olet saanut!
Luin tuolta aiemmin matkakertomuksesi Egyptiin, olisipa sinne hienoa lähteä ensi talvena, mutta täältäpäin ei sinne suoria lentoja tehdä ja pitäisi raahautua ensin Helsinkiin ja sitten se mahatautivaara kun on lapsia mukana (vaikkeivät enää ole kovin pieniä). Hieno se pyyhekukka, minkänimisessä hotellissa olitte?

Makepeace75 kirjoitti...

Itseasiassa täytyy sanoa, että olen saanut myös hyvää palvelua naisena autokorjaamossa. :D Tuon Bilian jälkeen vaihdoimme pienempään yksityiseen puljuun ja siellä on ihan sama mitä jalkovälissä on, minua kohdellaan asiakkaana. :o)

He soittavat automaattisesti ennen kuin tekevät mitään suurta ja kallista, hinnasta tipahtaa monesti hiukan pois ja muutenkin palvelu on loistavaa. Ja hinnat huomattavasti Biliaa edullisempia, vaikka varaosat ovat laatukamaa ja ne löytyvät hyllystä.. Esim. nykyistä autoa ostaessamme J kävi ihan vain kokeilemassa kepillä jäätä ja pyörähtämässä koeajon aikana kys. firman pihalla kysymässä, ehtisikö joku sanoa mielipiteensä autosta. Setä katseli auton läpi, koeajoi hiukan ja sanoi että hyvä on, osta pois. :o) Ilmaiseksi.

Kristiina kirjoitti...

Eila: Kiitokset, ja kiva jos Egyptin jutusta oli jotain hyötyä. Meidän matkaseurueessa oli 5 ja 6-vuotiaat tytöt ja he molemmat selvisivät ilman mitään tautia. Pahiten sairastivat miehet... liekö ollut oluella osuutta asiaan? Ainakin eniten olutta juoneet sairastivatkin pahiten, muuten syötiin melkolailla samoja ruokia (siis hotellin buffet-pöydästä suurimmaksi osaksi). Meidän hotellli oli Jaz Mirabel Club (Finnmatkoilla myynnissä Blue Star Mirabel Clubina) Nabq Bayssa.

Makepeace75: Wau! Jos mä satun muuttamaan teille päin, niin mä ehkä haluan sen korjaamon yhteystiedot! Nimimerkillä Eipä tässä tiedä mihin päin elämä heittää...