9.7.2008

Uuteen kotiin

Hieman vierähti pidemmäksi bloggaustauko, mitä oletin Saksassa ollessani... Juhannus tuli vietettyä hyvässä seurassa viime vuonna testatulla mökillä grilliherkkujen sekä saunomisen ja paljussa lillumisen merkeissä ja käytiinpä jopa lavalla tanssimassakin lauantai-iltana! :) Muuten aika onkin mennyt mattoja pestessä, kuusentaimia istuttaessa, kyläillessä, tavaroita pakkaillessa, viinijuhlilla riekkuessa ja viime perjantaista lähtien muuton jäljiltä asuntoa järjestellessä. Vielä pari laatikkoa odottelee purkamista, mutta muuten alkaa olla asunto kunnossa. Kovasti tykkään taas olla omassa kodissa ja asuntokin osoittautui paljon paremmaksi kuin ensi silmäyksellä kuvittelin. :) Huomenna tulee vielä satsi huonekaluja (mopo karkasi käsistä - alunperin minun piti ostaa vain mappihylly, mutta sen lisäksi tulee vielä sohva, tv-taso ja kenkälipasto...), joten niiden parissa ehkä sitten vierähtää muutama hetki, ennen kuin saan ne kootuksi. Mappihyllyn kanssa harjoittelin jo kokoamista eilen ja toivottavasti nuo muut sujuu yhtä kivuttomasti. Sohvan sentään pitäisi tulla yhtenä osana...

Vaikka en ole juuri ehtinyt neulomaan, niin huonekalujen kokoamisen ja muuttolaatikoiden purkamisen lomassa kävin kangasostoksilla ja toissailtana valmistui keittiöön (tai siis keittokomeroon) kappa Marimekon violetista pikku-Unikosta: Tarkoituksella ostin kangasta vähän ylimääräistä, ja niistä sitten ompelin patalaput verhoihin sopiviksi:
Tänään jopa innostuin niin paljon, että leivoin pullaa. Tässä "lämpimäisiä" kahvin kera teillekin! :) Nyt suihkuun ja sitten telkun ääreen - jos vaikka saisin tänään jotain neulottuakin pitkästä aikaa...

4 kommenttia:

Mervi - Lukuaikaa etsimässä kirjoitti...

Kävin kahvilla, kiitos. Ja tervetuloa takaisin.

Kristiina kirjoitti...

Ole hyvä, toivottavasti maistui! :)

Makepeace75 kirjoitti...

Tervetuloa kotimaan kamaralle. :o) Meillä taitaa olla sama lempiväri. Oliko kirja odottamassa kotiutumistasi?

Kristiina kirjoitti...

Kiitos! :)

Kyllä, kirja oli odottamassa, kiitos vielä sen diilaamisesta. :) Minun pitikin laittaa sinulle kiitokset sinulle, mutta tässä kaikessa kiireessä unohdin... :( Parempi myöhään kuin ei milloinkaan?